Helsingin yliopiston väitöskirjat


Tällä sivulla on ohjeita ja linkkejä Helsingin yliopiston väittelijöille. Voit julkaista väitöskirjasi HY:n tutkijakoulun sarjassa tai muussa sarjassa sen toimittajan ohjeiden mukaan.

Kysy ohjeita tai neuvoja ja tarkista väitöskirjasi tuotantoaikataulu sivun reunasta löytyvältä Aila-botiltamme. 

Tarvittaessa sovi nopeutetusta aikataulusta kanssamme erikseen etukäteen. Aikataulun nopeutuksesta veloitetaan lisämaksu.

​

Olethan ajoissa liikkeellä!


Tee tilaus viimeistään 24 päivää ennen väitöstäsi (ke-la) tai 26 päivää ennen, jos väittelet maantantaina tai tiistaina.

Muista, että arkipyhät kuten helatorstai ja juhannusaatto pidentävät toimitusaikaa!

Väitöskirjan kirjoituspohja


Lataa väitöskirjan kirjoituspohja haluamallasi kielellä

Helsingin yliopiston väitöstutkijoille tehty Word-kirjoituspohja on tehty kolmella kielellä A4-koossa. Pohjassa on valmiit asettelut ja tekstityylit painettavalle ja sähköiselle väitöskirjalle sekä ohjeet saavutettavan väitöskirjan tekemiselle.

Ota kirjoituspohja käyttöön jo silloin, kun alat kirjoittaa väitöskirjaasi.

Jos olet käyttänyt jotain muuta kirjoituspohjaa, tutustu sivun alareunasta löytyviin ohjeisiin kohdasta "Ulkoasu ja saavutettavuus".

Jos arvelet, että tarvitset taittoapua, katso lisätietoja tämän sivun alareunasta.

Yliopiston väitöskirjan julkaisemisohjeet löytyvät Opiskelijan ohjeista. Tarvittaessa voit kysyä ohjeita Unigrafiasta.

Väitöskirjan julkaiseminen ja painatus


Aloita tästä:

1. Lataa ja lue lyhyt ohje väitöskirjan tilaukselle

2. Tilaa ISBN-numero Dissertationes Universitatis Helsingiensis -sarjassa

3. Päätä painosmäärä ja lisäpalvelut käyttämällä hintalaskuria.

4. Tee tilaus  Tilauslomake HY:n väitöskirjalle


Lataa oheisesta linkistä ja lue ohje huolellisesti. Noudata siinä annettuja ohjeita.

ISBN-numeron mukana saat julkausunumeron. Jos julkaiset muussa sarjassa, ota yhteys sarjan toimittajaan ja pyydä numerot häneltä.

Tilauslomakkeella ei ole takaisin -painiketta, joten suosittelemme että käytät apunasi hintalaskuria ennen tilausta. 

Jos tiedostosi ei jostain syystä lataudu, voit lähettää sen/ne myöhemminkin.

Kun tilaus on käsitelty, saat koosteen tilauksestasi sekä aikataulusuunnitelman. Muutaman päivän kuluessa saat vedoksen sekä kannesta että sisuksesta. Tilaukseen voi tehdä muutoksia siihen asti, kun hyväksyt vedoksen eli annat painoluvan. 

Julkaisusarja HY:n väitöskirjoille: Dissertationes Universitatis Helsingiensis 


Mikäli et julkaise väitöskirjaasi muussa sarjassa, kuten esimerkiksi tutkimuslaitoksen sarjassa, yliopisto suosittelee käyttämään tutkijakoulun julkaisusarjaa.

  • Tilaa ISBN- ja ISSN -tunnukset yläpuolella olevasta linkistä.
  • Lisää tiedot saamasi ohjeen mukaisesti väitöskirjaasi.
  • Tee tiedostosta painovalmis PDF-tiedosto, johon on sisällytetty kaikki käyttämäsi fontit.

Voit käyttää kirjoituspohjana ja/tai ohjeena Unigrafian tekemää Word-kirjoituspohjaa. Lisää pohjaan ISBN-numeroiden mukana saamasi tunnisteet ja tee lopuksi PDF, johon on sisällytetty fontit. Katso alta ohjeista "PDF-tiedoston tekeminen".

Sarjalla on valmis kuvallinen ja kuvaton kansipohja.

Kuva voi olla pysty- tai vaakamallinen, ja se tasataan aina oikealle teksin kanssa niin, että harmaa yläpalkki jää osittain näkyviin. Kuva-alueen koko voi olla enintään 148 mm leveä ja 100 mm korkea. Mallit kansista näet tällä sivulla. Yhden kuvan lisääminen etukanteen sisältyy prepresstyöhön. Useamman kuvan liittäminen, kuvitustyö tai kuvan muokkaus veloitetaan erikseen työhön kuluneen ajan mukaisesti. Sovithan kuvamuokkauksista kanssamme etukäteen! 

Kannen väritys on tiedekunnan mukainen, ellet teetä yksilöllistä kantta (lisätietoja alempana).

Julkaisun numerossa näkyy julkaisuvuosi ja järjestysnumero. Takakanteen voimme halutessasi lisätä esittelytekstisi tutkimuksesta (enintään 1600 merkkiä).

Kansimallit


Väitöskirjan kuvallinen kansi

Kuvallinen kansipohja. Takakansi on vasemmalla ja selkäteksti keskellä.

​

Kuvaton kansi

​

Kansi muokatulla kuvalla

Yksilöllinen kansi sarjassa


Kirjalla voi olla myös yksilöllinen kansi. Kannen koko on B5 eli 176 x 250mm.

Sarjan tunnisteille täytyy varata alareunaan tilaa 35 mm.
Tunnistealue on täysin valkoinen palkki takakannesta etukanteen; tiedot lisätään mustalla Unigrafiassa. Jos kansi on tarpeeksi tumma, voidaan tunnisteet lisätä kuvan päälle valkoisella. Myös silloin niille on varattava noin 35 mm korkea alue, joissa tulee olla mahdollisimman tasainen tumma alue. Lataa tästä tarkempi ohje ja kuva.

Sarjan tunnisteita ei saa lisätä kanteen itse, vaan ne lisätään aina Unigrafiassa. Tunnisteessa on yliopiston logo, joten sitä ei saa olla muualla kannessa.

Itse suunnitellun kannen tulee olla painovalmis pdf-tiedosto. Saat meiltä selän leveyden, kun sivumäärä välilehtineen on tiedossasi tai käytä laskuria.
Jos haluat, että Unigrafian graafikko suunnittelee tai viimeistelee väitöskirjasi kannen, ota yhteyttä!

​

Ohjeita Helsingin yliopiston väittelijöille


Aikataulu ja julkaiseminen


Ulkoasu ja saavutettavuus



Mistä tiedän, tarvitsenko
taittoapua?


Taitto tarkoittaa kirjan sivuilla olevien tekstien ja elementtien kuten graafien ja kuvien sommittelua visuaalisesti selkeään ja luettavaan muotoon. Taiton lopputulos on painovalmis PDF-tiedosto.

Et tarvitse taittopalveluamme, jos teet taiton itse. Silloin sinun tulee toimittaa käsikirjoitus ja mahdolliset artikkelit meille valmiina PDF-tiedostoina, jotka sisältävät kaikki tekstissä käytetyt fontit. Ohjeita tiedoston tekemiseen löytyy täältä.

Jos et ole varma, tarvitsetko taittopalveluamme, voit lähettää meille tekstitiedostosi arvioitavaksi sähköpostitse asiakaspalvelu@unigrafia.fi


​​​

Kyllä, haluan että graafikko
taittaa väitöskirjani!


Jos haluat päästä vähän helpommalla ja antaa taiton ammattigraafikon tehtäväksi, lähetä meille tarjouspyyntö.

Huomioithan, että tarjouspyyntö on lähetettävä meille viimeistään 6 viikkoa, kuitenkin mielellään jo 2 kuukautta ennen suunniteltua väitöspäivääsi jotta ehdimme aikatauluttaa työn myös graafikon työkalenteriin.

Yliopiston painatustukea ei voi käyttää väitöskirjojen suunnittelu- tai taittopalveluihin, vaan niistä syntyvät kustannukset maksetaan itse.


Pyydä tarjous

​

Väittelijän lisäpalvelut


Palveluumme kuuluu aineistojen tekninen tarkistus väittelijälle veloituksetta.
Jos aineistoon pitää tehdä korjailuja tai muokkausta johon tarvitset apua, saat sitä väitöskirjoihin erikoistuneilta graafikoiltamme edullisesti. 

Graafikkomme tekevät myös kuvituksia ja suunnittelevat yksilöllisiä kansia. Tilaamasi kuvat voidaan lisätä samalla vaikka karonkkakutsuun. 

Lähetä meille sähköpostilla toiveesi, autamme mielellämme.
Teemme aina yksilöllisen kustannusarvion ennen tilauspäätöstä. 

Ota yhteys väitöskirjapalveluumme