Kehitämme palveluprosesseja – koko paketti verkkosivuston suunnittelusta visuaaliseen ilmeeseen saman katon alta

15.8.2019 Essi Horkka

Verkkosivustoprojektien kehittäminen vaatii jatkuvaa työtä. Unigrafian web-suunnittelija, Risto Koljonen hyödynsi työnantajalleen tekemässä, tarjousprosessin kehittämiseen tähdänneessä opinnäytetyössä palvelumuotoilun periaatteita. Sen seurauksena tarjouspyynnön käsitteleminen käy nyt entistäkin jouhevammin.

Opinnäytetyön tutkimusaihe nousi yrityksen sisältä, sillä sisäisten toimintatapojen ja palveluprosessien sparraukselle oli ollut tilausta jo muutaman vuoden ajan. Käytössä oleva prosessi analysoitiin palvelumuotoilun työkalujen ja lyhyen asiakaskyselyn avulla – näin löydettiin sujuvampia tapoja toimia.

Unigrafia panostaa henkilökuntansa koulutukseen ja kehittymiseen

Koljonen kehuu työnantajaansa, joka suhtautuu positiivisesti opiskeluun töiden ohella. “Sain tauolla olleet tietojenkäsittelyopinnot suoritettua loppuun kahdessa vuodessa. Joustoa löytyi, sillä pystyin olemaan puolikin päivää luennoilla ja tekemään toisen puolen päivästä töitä.”

Opinnot hyödyttivät molempia osapuolia. “Tarjousprosessin mallinnus toi selkeyttä tekemiseen. Vaikka useimmat asiat olivat jo tiedossa, prosessin kirjaaminen, tarkastelu ja jäsentäminen antoivat uutta potkua ja tehostivat palvelua,” vahvistaa Creative Studion graafisen suunnittelun tiiminvetäjä Mari Lindgren.“Jatkossa voimme hyödyntää samoja palvelumuotoilun työkaluja myös muiden prosessien kehittämiseen.”

Kun asiakas hyväksyy verkkosivustoprojektin tarjouksen, päätyy se seuraavaksi juurikin Lindgrenin työpöydälle. Myös hän on tyytyväinen työnantajan asenteeseen. “Olen viihtynyt todella hyvin, sillä Unigrafia on tarjonnut jatkuvasti uusia haasteita ja kehittymismahdollisuuksia. Täällä saa opetella joka päivä jotain uutta, jos niin haluaa.”

Unigrafian palveluvalikoima kattaa kaiken verkkosivustojen käyttöliittymä- ja sisältösuunnittelusta visuaaliseen ilmeeseen ja ylläpitoon

Tekeillä on jatkuvasti pieniä tapahtuma-, kampanja- ja hankesivustoja, joissa on vain muutamia alasivuja, mutta Unigrafia toteuttaa myös laajempia kokonaisuuksia, joihin sisältyy esimerkiksi intranet tai muita monimutkaisempia toiminnallisuuksia. Aina ei tietenkään lähdetä puhtaalta pöydältä, vaan välillä uudistetaan jo olemassa olevaa.

“Asiakkaan nettisivut saattavat pyöriä vanhentuneella alustalla tai järjestelmässä, jota on vaikea ylläpitää. Silloin siirrämme sivuston joustavammalle julkaisualustalle, jota on helppo käyttää ja päivittää. Samassa yhteydessä on mielekästä uudistaa myös visuaalinen ilme väreineen ja fontteineen tai luoda vaikka graafinen ohjeisto, jos sellainen vielä puuttuu. Monille saattaa tulla yllätyksenä, että kaikki tämä hoituukin saman katon alla,” naurahtaa Lindgren.

Unigrafian Creative Studiolla on monipuolista osaamista. “Verkkosivuja uudistettaessa kannattaakin miettiä kokonaisuutta,” Mari Lindgren muistuttaa. “Staattisen sisällön lisäksi sivustoille voi lisätä dynaamisesti päivittyviä elementtejä tai vaikka liikkuvaa kuvaa, joka sekin voidaan tuottaa Creative Studion oman videotiimin voimin. Myös käyttäjäystävällisyys on tärkeää. Esimerkiksi vaikealukuisen datan ja isojen tietomäärien hahmottaminen on helpompaa, kun ne visualisoidaan,” vinkkaa Lindgren.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää aiheesta!